Nainen kauneimmillaan raskaana?

Moikka!

Usein sanotaan, että nainen on kauneimmillaan raskaana. Usein myös kuulee sanottavan, että raskaana oleva nainen hehkuu, tuntee itsensä naiselliseksi ja hiukset kiiltää ja ovat täydelliset... Pakko sanoa, että omalla kohdallani tämä ei ole tuntunut pitävän todellakaan paikkaansa. 

Sanotaanko vaikka niin, että raskaus ei ole millään tavalla kohottanut ainakaan minun itsetuntoani. Heti raskauden alkupuolella rupesin turpoamaan ja minusta tuntui lähinnä siltä, että olen maahan rantautunut hylje. Vaatteet rupesivat puristamaan muualtakin kuin vatsan kohdalta ja peilikuvani ei saanut minua ainakaan hymyilemään.

Alkuraskaudesta söin melko epäterveellisesti, mutta todella vähän, koska oksensin kaiken mitä sain syötyä. Kun oloni parani, rupesin taas syömään todella säännöllisesti, terveellisesti ja aloin taas nauttimaan ulkoilusta. Tästä huolimatta painoni on noussut kovalla vauhdilla. Minä ahdistun vaa'an lukemista joka kerta, kun siihen pirun laitteeseen pitää astua. Olen yrittänyt vakuutella itselleni, että tämä on vain väliaikaista ja äkkiäkös sitten synnytyksen jälkeen pääsen takaisin lähtöpainooni. 

Kyllä minusta jo viimeistään tässä vaiheessa huomaa, että olen raskaana, mutta ärsyttää kun nuo vaa'alla näkyvät kilot ovat kerääntyneet ympäri vartaloani ja joka paikkaa turvottaa.

Tiedän, että usein puhutaan raskausajan olevan naisen ihaninta aikaa. Minä en valitettavasti pysty olemaan samaa mieltä. Tottakai olen erittäin kiitollinen meidän tulevasta pienestä ja erittäin onnellinen, että meille on tämä pienokainen suotu, mutta tästä itse raskaana olemisesta minun on ollut vaikea nauttia.... Tiedän, että on inhottavaa murehtia näin pinnallisista asioista, mutta uskon, että en ole ajatuksieni kanssa yksin, joten siksi halusin hieman avata näitä negatiivisiakin tuntemuksia tänne blogiin.

Huhh... Olipas mukava hieman avautua näistä raskauden huonoista puolista! Onko muilla ollut samoja fiiliksiä? Nyt pitää vain ajatella, että todella hyvän asian puolesta tässä turvotaan.

Uskon, että, kun huhtikuu koittaa ja saan  pienokaisen syliini, niin millään muulla ei ole enää väliä ja olen vain todella kiitollinen meidän pienestä ihmeestä. Olisipa jo huhtikuu ja saisin meidän pienen pojan syliini 💙.