torstai 18. huhtikuuta 2019

Raskausajan kuvaukset

Tervehdys!

Täällä ollaan edelleen yhtenä kappaleena. Kolme päivää siis yli lasketun. Toivon niin, että edes viimeistään ensi viikolla saatais meen vauva ulkomaailmaan. En usko, että vielä pääsiäisvauvaa tullaan saamaan, kun ei ole yhtään mitään tuntemuksia vieläkään tulevasta synnytyksestä. 

Eilen kävin kokeilemassa vyöhyketerapiaa! Ei käynnistänyt tätä synnytystä... hah. En silti sitä olettanutkaan. Oli kyllä muuten rentouttavaa ja kiva kokemus, mutta minun tapauksessani ainakaan siitä ei ollut apua synnytyksen käynnistykseen. 

Mutta tän päiväiseen aiheeseen! Oltiin raskausviikolla 38 mieheni kanssa kuvattavana. Mun hyvä ystävä on jo pitkään harrastanut valokuvausta ja nyt opiskelee alaa, joten oli huippua päästä hänelle kuvattavaksi.

Taisinkin joskus aiemmin mainita, että voisin tänne kyseisiä kuvia lisätä, joten tässä tulee.





Tykkään näistä kuvista aivan älyttömän paljon ♥ Näistä kuvista jää kyllä ihanat muistot, varsinkin kun saan tilattua ne valokuvina ja saan ikuistettua ne meidän seinälle. 

Ja ei muuta kuin jännittämään taas tulevaa.... Hyvää pääsiäisen aikaa kaikille ♥

maanantai 15. huhtikuuta 2019

40+0

Moikka!

Tänään se on! 15.04.2019!! Meidän pienen laskettu aika ♥ Pakko kyllä sanoa, että ei oo minkäännäkösiä merkkejä vielä tulevasta synnytyksestä, että saa nähdä kuinka pitkään saadaan vielä odottaa... Toivotaan nyt, että edes vielä tämän kuukauden aikana päästäis tutustumaan meidän poikaan... eiköhän.

Viime viikolla neuvolassa varattiin jo yliaikaisneuvola-aika ensi viikolle.. eli tiistaille 23.4... Siitä tuli hieman epäilys, että taitaa tämä pikkuinen viihtyä hieman liiankin hyvin masussa. Terkkari oli aikalailla sitä mieltä, että saattaa mennä yli ja minusta tuntui myös siltä ja tällä hetkellä pahasti rupeaa siltä vaikuttamaan. 

Olen täällä aikaisemmin maininnut inhottavasta ylävatsakivusta, joka minua on pitkään vaivannut. Se on vihdoin ruvennut helpottamaan! Siitä olen kyllä huojentunut... Sen tilalle on kyllä tullut kaikenlaista muuta vaivaa, mutta uskottelen itselleni, että ne enteilisi tulevaa synnytystä. 

Netistä olen yrittänyt etsiä kaikenlaisia tapoja, joilla voisi tulevaa synnytystä vauhdittaa.. haha. Ei taida olla mitään oikeaa keinoa siihen, mutta olen yrittänyt pysytellä paljon liikkeessä, vaikka se ei enää tunnu kovin mukavalta. Varasin myös itselleni ajan vyöhyketerapiaan! Saas nähdä, onko kyseinen juttu vain humpuukia vai voisiko se oikeasti edesauttaa synnytyksen alkamista. Jos ei muuta, niin uskon, että vyöhyketerapia on ainakin rentouttava kokemus ja tulee kyllä hyvään saumaan joka tapauksessa. Aika vyöhyketerapiaan minulla on parin päivän päästä. Kerron sitten jälkeenpäin omia kokemuksiani kyseisestä hoidosta!



Minun ei ollut tarkoitus ostaa enää yhtään vaatetta vauvallemme, mutta katsokaa nyt noita.. en voinut vastustaa kiusausta ♥ Oli pakko käydä vielä hieman kiertelemässä ja katselemassa vauvan vaatteita ja tottakai sieltä tarttui vielä hieman jotain mukaan. Tuo Newbien viltti oli myös superöpö ja kaiken lisäksi alennuksessa, joten olihan sekin pakko ostaa! Kyseinen viltti on melkoisen ohut, mutta varsinkin kesällä tulee varmasti käyttöön. 

Nyt ei muuta kuin odottelemaan vaavin saapumista. Saa nähdä kun seuraavaksi tänne kirjoittelen, että vieläkö odotellaan vai joko ollaan päästy tutustumaan pieneen poikaamme. 

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille! Palaillaan ♥

keskiviikko 10. huhtikuuta 2019

Oot niin ihana

Heippa! ❣

Oon yrittänyt tässä päivien mittaan keksiä kaikkea ajan vietettä ja tänään tajusinkin, että voisin alkaa täyttää vauvakutsuiltani lahjaksi saatua vauvakirjaa! Siinä kun on täytettävää myös jo ennen vauvan syntymää. 

Sain siis lahjaksi Oot niin ihana -vauvakirjan ja se kirja on niiiin ihana! Ja oikeastaan voisin sanoa, että tää vauvakirja on niin kuin kansio. Sen sisään pystyy lisäämään sivuja jne. Sen täyttämisessä vain mielikuvitus on rajana. Suosittelen sitä kaikille, jotka tykkää näperrellä kaikkea ja tykkää luovista jutuista. Okei.. mulla ei meinannut millään lähtä luovuus valloilleen, mutta kun vauhtiin pääsee niin kirjasta saa tehtyä kyllä niin omanlaisen ja ihanan. 


Oot niin ihana -vauvakirja tulee laatikossa, jonne voi myös säilöä kaikkia kivoja pikku muistoja ♥




Ensimmäiselle sivulle mä aattelin liimailla kuvat siitä mistä kaikki alkoi, eli minusta ja mun miehestä. Eli meistä kahdesta, jotka oottaa kolmatta saapuvaksi ♥



Sitten luvassa ois vähän odotusajalta kerrottavaa ym.! Saa ultrakuvat ihanasti taltioitua samalla :) 

Kantsii tosiaan sijoittaa tuohon vauvakirjaan, jos vaan yhtään tykkään tuollaisesta pienestä leikkaa-liimaa-jutusta ja tykkää laittaa mielikuvituksen valloilleen ja haluaa tehdä just omanlaisia juttuja. Tuo kirja/kansio maksaa tietääkseni noin 50€ ja sen pystyy tilaamaan netistä muutamasta verkkokaupasta. Googlettamalla löytyy helposti!

Ihanaa päivänjatkoa ♡

sunnuntai 7. huhtikuuta 2019

Kummien valinta

Heips!

Miten kummit tulisi valita ja millä tavalla kummiksi tulisi pyytää? Tapoja on varmasti monia. Me valitsimme kummit niin, että he ovat sukua jommalle kummalle. Kummitäti valikoitui mieheni puolelta ja kummisetä minun puoleltani. 

Me halusimme pyytää kummeiksi jollain spesiaalilla tavalla ja lähetimmekin mahdollisille kummeille ihan vanhan ajan postikortit: kummikutsut. Tuon idean taisin saada jostain Facebookin vauvaryhmästä ja googlettelin hakusanalla "kummikutsu" ja saman tien löysin ihanalla tekstillä varustellun kummikutsun, joita sitten laitoimme kaksin kappalein tilaukseen. 





Näitä söpöjä kummikutsuja löytyy kolmessa värissä ja niitä voi tilata täältä.

Hyvää viikonloppua just sulle <3

tiistai 2. huhtikuuta 2019

Kuulumisia

Tervehdys!

Kylläpäs on taas päivät kuluneet hurjaa vauhtia, mutta silti tuntuu siltä, että laskettu aika ei koita koskaan! Eilen alkoi raskausviikko 39! Laskettuun aikaan on siis enää alle 2 viikkoa. On kyllä kova jännitys, mutta odotus on niin suuri, että tuntuu tuohon 15.4. olevan vielä ikuisuus. Ja pahoin veikkaan, että raskauteni menee yli lasketun ajan. Ei ole ollut vielä pienintäkään merkkiä siitä, että tämä vauva haluisi ulkomaailmaan. 

On ruvennut olo käymään jo melko tukalaksi. Jopa sukkien laitto on koitunut melkoiseksi työmaaksi.. hah. Saati öiset vessareissut. Nosturille olisi käyttöä, jotta sängystä ylös pääseminen sujuisi nokkelammin. Pari viikkoa sitten nautein vielä lenkkeilystä ja teinkin noin tunnin mittaisia suht reippaita kävelylenkkejä. Tähän on nyt tullut muutos. Jos lähden kovin vauhdikkaasti kävelylle, iskee vasemmalle puolelle vatsaan jäätävä pistävä kipu ja se ei lopu ennen kuin pääsee lepäämään. Myös alaselkä on ruvennut vihoittelemaan ja jalat puutuvat reippaista lenkeistä. Olen nyt siis joutunut jättämään urheilun lähes kokonaan. Hieman olen yrittänyt pientä ulkoilua harrastaa ja käydä pienillä happihyppelyillä. Ulkona on kevät ruvennut näyttäytymään ja on ollut useita ihania aurinkoisia päiviä, joten kyllä olisi mukava nauttia noista kevätilmoista hieman enemmänkin. Innolla odotan sitä, kun pääsee vaunuilemaan! Toivottavasti siihen ei menisi enää kovin kauaa. 

Mitenkä minä sitten tämän kaiken vapaa-aikani kulutan? Kotona yritän vielä touhuta parhaani mukaan ja tykkäänkin siivota muutaman kerran viikossa ja pitää kotia siistissä kunnossa. Päikkäreitä olen ruvennut harrastelemaan, kun yöunet ovat jääneet hieman vähäisille. Yritän nyt lepäillä mahdollisimman paljon, koska pian se ei ehkä ole enää niin itsestäänselvyys. 

Käsitöitä olen edelleen jatkanut. Hieman sekin on koitunut välillä hankalaksi, kun ylävatsani ei pidä pitkään istumisesta, vaan kipeytyy ja tulee todella herkäksi, jos liian pitkään istuskelen. Se on ollut tässä jo pidemmän aikaa inhottava vaiva. Kavereita on ollut myös ihana treffailla ja vaihdella kuulumisia heidän kanssaan. Myös omien ja mieheni vanhempien luona on tullut vietettyä aikaa. Eiköhän tässä jotenkin aika saada kulumaan. 

Tähän voisin vielä hieman kirjoittaa vaivoista, jotka ovat minua tässä loppuraskaudessa vaivainneet:

           - Mainitsemani ylävatsakipu/särky on ehdottomasti inhottavin vaiva
           - Erilaiset selkäkivut
           - Jalkojen turpoaminen
           - Vessassa ravaaminen öisin
           - Jalkojen puutuminen
           - Lenkkeillessä vatsan kova särky


Noita norsuja on niin kiva virkata, että tein vielä turvakaukaloonkin norsulelun!


Kaverin tyttövauvalle myös.. haha.


Minulla oli jäänyt ylimääräistä vaaleanpunaista villalankaa, joten kudoin pienet villasukat myös. Taitaa nämäkin mennä lahjaksi värinsä perusteella. Vaikka eihän sillä värillä pitäisi niin merkitystä olla.


Tälläsen maukkaan piirakan tein myös yks päivä! En ole todellakaan hyvä leipuri, mutta tää Omar-piirakka oli ihan älyttömän hyvää ja ihan älyttömän helppo tehä! Ohjeen löysin Kotivinkki-lehdestä. 

Kotimme olen yrittänyt pitää mahdollisimman siistinä. Olen myös usein ostanut neilikoita keittiön pöydälle. Ne piristävät ihanasti ja kestävät yllättävän pitkään!

Viime viikolla muuten käytiin otattamassa meistä raskausajan kuvia! Hyvä ystäväni opiskelee valokuvaajaksi ja hän ikuisti meidät kuviin. Uskon, että niistä tuli ihania <3 Yhden kuvan jo sainkin häneltä ja lisäsin sen Instagrammiini. Ehkä tällä viikolla saadaan lisää valmiita kuvia :) Mahdollisesti voin niitä lisätä myös tänne blogin puolelle.

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille <3

sunnuntai 24. maaliskuuta 2019

Sairaalakassin sisältöä

Heissan!

Huomenna alkaa raskausviikko 38, joten sairaalakassin pakkaaminen alkaa olemaan melko ajankohtainen. Olenkin pikkuhiljaa alkanut pakkailemaan. Tietysti ekana pakkasin vauvan kotiintulovaatteet. En malta oottaa, että pääsen pukemaan pikkuisellemme ekat vaatteet. 




Varmaksihan ei voi tietää minkä kokoinen poju meille syntyy, joten pakkasin varoiksi mukaan asukokonaisuudet koossa 50 ja 56. Vasemmalla puolella oleva asu on kokonaisuudessaan Kappahlista ja Newbie-mallistoa, nämä on koossa 56. Oikealla puolella on koon 50 asukokonaisuus, jossa housut ja pipo on H&M:ltä ja body on ostettu Prismasta. Tuttinauha on Mylon valikoimista. (Ei taida tulla vielä sairaalassa tutille käyttöä, mutta tuo tuttinauha on vaan niiiiin ihana.) Pienet sukat ja puuvillatumput olen muistaakseni molemmat ostanut henkkamaukalta ja vaaleansininen kuvallinen harsoliina on Lidlistä. 


Meillähän laskettu aika on tosiaan 15.4. ja jännittää hieman minkälainen ilma kotiintulon aikoihin mahtaa vallita. Onhan hyvin mahdollista, että elellään taas talvea niihin aikoihin, mutta hyvin mahdollista, että lämpötila näyttää esimerkiksi kymmentä astetta plussaa. Olenkin tullut siihen tulokseen, että turhaan enää ostaa vauvalle toppahaalaria täksi kevääksi. Kotimatkalle siis sairaalakassiin valikoitui ihana H&M:n ruskea nallehaalari, Lindexin söpöt valkoiset asusteet sekä varoiksi vielä äitiyspakkauksen kypärämyssy. Näiden lisäksi vauvalle lämmikkeeksi vielä Newbien pehmeä viltti. 

Minulla on sairaalakassin pakkaaminen vielä vähän vaiheessa, mutta tarkoitus olisi kassiin pakata vielä minulle itselleni hygieniatuotteita, jotain naposteltavaa, tabletti ja kuulokkeet, kännykän laturi ja mitä nyt vielä sattuu mieleeni juolahtamaan. Omat kotiintulovaatteenikin ovat vielä hieman mietinnässä, kun ei enää itsekään tiedä, mitä silloin mahtuu päälle ja mikä tuntuu hyvältä. 

Huhhuh nyt elellään jänniä aikoja! Palaillaan ensi viikolla ♥



sunnuntai 17. maaliskuuta 2019

DIY: Norsuvaunulelu

Heippa!♥

Huhhuh alle kuukausi laskettuun aikaan! Moni on sanonut sitä, että kylläpäs on aika hurahtanut ja juuri vasta paljastettiin meidän vauvauutinen! Mun on pakko sanoa, että omasta mielestäni tuntuu kuin olisin ollut jo monta vuotta raskaana! Hahah. No ei nyt sentään, mutta odottavan aika on todellakin pitkä. 

Tässä vauvan syntymää odotellessa olen yrittänyt keksiä kaikennäköistä puuhaa itselleni, että päivät kuluisivat rattoisammin. Yhdessä aikaisemmassa postauksessani kerroin kuinka olen opetellut kutomaan ja kudoinkin vauvalle pienet tossut ja tumput. Yllätin itseni (ja varmasti monen muunkin), mutta nyt olen opetellut myös virkkaamisen taidon uudestaan! Okei... osaan tehdä perus ketsusilmukkaa ja kiinteää silmukkaa... Mutta tämän taidon avulla olen tehnyt vauvallemme ihanan vaunulelun! 


Selasin googlea, että mitä sitä voisi vauvalle kutoa tai virkata ja törmäsinkin aivan ihanaan vauvan norsuleluun. Olihan sitä sitten pakko yrittää itsekin sellainen virkata. Norsun virkkaus ei sujunut ihan ongelmitta, mutta lopputulokseen olen kyllä melko tyytyväinen.

Netistä löytyy monesta paikkaa ohje kyseiseen vaunuleluun, mutta itse katsoin ohjeen täältä
Koukun kooksi oli suositeltu 3,5 ja minulla koukkuna oli 4,0 (suosittelen kokoa 3,5 langasta riippuen). 


Langaksi minulle valikoitui MOOMIN x NOVITA (55% merinovilla, 45% puuvilla) 50g. 





Tadaa. Siinä valmis vaunulelu. Päissä olevat monitoimirenkaat ja silikonihelmet ostin askarteluliikkeestä. 

Saa nähdä vieläkö innostun tekemään itse jotakin kivaa vauvalle!

Ihanaa sunnuntaita kaikille ♥